Change language Suomi
NunnaUunin pellettilaite markkinoille
Talon sydämen, tulisijan, hankinta on tärkeä askel niin rakentajalle kuin remontoijallekin. Tulisijan hankintaa ei säätele enää pelkästään sen ulkonäkö vaan myös sen tarjoamat lämpötaloudelliset edut. Medioissa käyty keskustelu päästöistä on luonut paineita paitsi palamisen kehittämiselle entistä ympäristöystävällisemmäksi myös uudenlaisten biopolttoaineiden käyttöönotolle. NunnaUuni Oy on ensimmäisenä varaavien tulisijojen valmistajana tuomassa markkinoille nimenomaan varaaviin tulisijoihin tarkoitetun pellettilaitteen.Pelletin polttamiseen tulisijassa on tarjolla monenlaisia koreja. Pelletin polttaminen niissä voi kuitenkin osoittautua pettymykseksi, sillä palaminen jää helposti liian hitaaksi, jolloin tulisijan hyötysuhde heikkenee ja päästöt lisääntyvät
NunnaUuni Oy aloitti vajaat kaksi vuotta sitten kehittämään tuotetta, jonka avulla pelletin polttaminen olisi varaavassa tulisijassa yhtä ilmastoystävällistä ja lämpötehokasta kuin klapin polttaminen edistyneissä tulisijoissa. Tuote on jo valmis ja se tulee myyntiin heinäkuun aikana.
Lämmittäminen entistä vaivattomampaa
Pellettilaite soveltuu valtaosaan NunnaUunin tämänhetkisistä malleista. Laite sopii käytettäväksi erinomaisesti klapilämmityksen rinnalla. Monista pellettilaitteista poiketen pelletit palavat erittäin kauniilla liekillä. Itse käyttäminen on helppoa, sillä lämmityksen aikana tulta ei tarvitse edes kohentaa. Itse lämmitys kestää, kuten klapeillakin, noin kaksi tuntia. Tuloksena on sopivaa lämpöä seuraavaksi vuorokaudeksi.
Vaikka klapi on yhä pääpolttoaine NunnaUuneissa, löytyy pelletillekin käyttäjänsä.
- Nykyajan ihminen on entistä kiireisempi ja tilanteet vaihtuvat. Kiireessä pelletti on hyvä vaihtoehto luonnonmukaiseen lämmitykseen, kertoo myyntipäällikkö Olli Turkia. - Sen saatavuus on erinomainen ja laatu tasainen.
Aurum – Kultaisen Tulen pellettilaitetta myyvät auktorisoidut NunnaUuni-kauppiaat.
Jotta esitys toimisi oikein, täytyy selaimessasi olla asennettuna Flash Playerin versio 8 sekä Javascript kytkettynä päälle.
Uusimman version Flash Playeristä voit ladata Adoben sivustolta www.adobe.com.
,
Uusimman version Flash Playeristä voit ladata Adoben sivustolta www.adobe.com.
Copyright © NunnaUuni Oy 2012
