Tekniset vaatimukset
Onnistunut lopputulos on monen tekijän summa. Ohessa muutamia
teknisiä seikkoja, joihin tulisijan hankintaprosessissa kannattaa
kiinnittää huomiota joko itse tai pyytää NunnaUuni-asiantuntijaa avuksi
niiden selvittämisessä:
PERUSTUS on tärkeää
tulisijalle kuten talollekin. Perustan on täytettävä rakennusmääräykset
ja sen on oltava kantavuudeltaan ja mitoiltaan valitulle tulisijalle
sopiva. Perustuksen suunnittelusta vastaa rakennussuunnittelija.
HORMIA
tarvitaan, jotta tulisijan savukaasut saataisiin johdettua ulos ja
toisaalta, jotta tulisijaan saataisiin riittävä veto. Savuhormien ja
hormiliitosten on oltava paloviranomaisten hyväksymässä kunnossa
sekä NunnaUunin suositusten mukaisia. Hormiliitosaukkojen on oltava
valmiiksi avattuina ja sijaittava siten, että tulisija on liitettävissä
hormistoon.
Yleisimmin käytetty hormiliitostapa on alhaalta
liitosalueelta. Takkoihin ja takkaleivinuuneihin (Solo) voidaan tehdä
lisäksi yläliittymä varustettuna yläliittymäpellillä. Yläliittymä
varmistaa alkuvedon, kun tulisija on kylmä.
Lisätietoja
NunnaUuni-myyjältäsi
PALOILMA on välttämätöntä. Suuluukullisissa tulisijoissa palaminen vaatii 7-10 m3 ilmaa poltettavaa puukiloa kohti. Huolehdi siksi riittävästä korvausilmansaannista. Palamisen tarvitsema ilma voidaan johtaa tuuletusikkunasta tai seinässä olevan korvausilmaventtiilin kautta tai seuraavilla tavoilla:
1. Suoraan tulisijaan
Ilma johdetaan putkesta
ilmanohjausyksikköön ja siitä suoraan arinan kautta tulipesään. Tämä
soveltuu takkoihin ja Solo-takkaleivinuuneihin ja tätä suositellaan
kohteisiin, joissa on koneellinen ilmanvaihto. Ilmaputken tulee olla
palamatonta materiaalia.
2. Ilmanohjausyksikön kautta huonetilaan
Ilma johdetaan ilmanohjausyksikköön ja sen kautta huonetilaan, josta ilma ohjautuu luukkujen ilma-aukkojen kautta tulipesään. Tämä soveltuu Duo-takkaleivinuuneihin sekä leivinuuneihin. Putken tulee olla palamatonta materiaalia ainakin 50 mm lattiatasosta alaspäin.
SUOJAETÄISYYDET palava-aineisiin rakenteisiin ovat usein maakohtaisia ja jopa aluekohtaisia. Niiden noudattaminen on välttämätöntä. Nämä ovat Nunnanlahden Uuni Oy:n määrittelemiä minimisuojaetäisyyksiä.
Katso esitys suojaetäisyyksistä
NUNNAUUNI-ASIANTUNTIJA on Sinua varten. Koskipa kysymyksesi mitä tahansa onnistuneeseen lopputulokseen vaikuttavaa seikkaa joko hankintavaiheessa tai tuotetta käytettäessä, voit kääntyä asiantuntijamme puoleen. Hän neuvoo Sinua ja ohjaa Sinut tarvittaessa eteenpäin.
