Talon sydämen, tulisijan, hankinta on tärkeä askel niin rakentajalle kuin remontoijallekin. Tulisijan valintaan vaikuttavat ulkonäkö- ja tunnelmatekijöiden ohella yhä enemmän sen lämmitysominaisuudet. Samaan aikaan tapahtunut ilmastonmuutos paitsi suosii puuenergiaa myös lisää paineita tulisijojen ja niissä käytettävien polttoaineiden kehitykseen. Yksi uusista polttoaineista on pelletti, joka on kasvattanut suosiotaan myös Suomessa. NunnaUuni Oy toi kesällä 2007 ensimmäisenä varaavien tulisijojen valmistajana markkinoille nimenomaan varaaviin tulisijoihin tarkoitetun pellettilaitteen.
Varaavan tulisijan lämmitystä voidaan hyvällä omalla tunnolla kutsua lähes vaivattomaksi, sillä itse lämmitys kestää 1-2 tuntia ja lämmöstä saa nauttia reilun vuorokauden. Uusi Aurum, Kultaisen Tulen pellettilaite, tekee lämmittämisestä entistä helpompaa: vuorokautiseen lisälämmitykseen riittävä pellettimäärä lisätään laitteeseen ja sytytetään. Pelletit palavat tasaisesti 1-2 tuntia, kuten klapitkin. Klapilämmitykseen verrattuna lämmittäminen NunnaUunin pellettilaitteella on vieläkin helpompaa, sillä pellettejä ei tarvitse lisätä lämmityksen aikana. Aikaa säästyy myös polttopuun tekemisessä, sillä pellettiä on hyvin saatavilla eri kokoisissa pakkauksissa ja sen säilytys on monen mielestä siistiä.
Lieksalaiset Taisto ja Toini Lehikoinen ovat 2006 Kolin loma-asuntomessujen Saunamaja-nimisen kohteen omistajat. He ovat koekäyttäneet Aurumia jo siitä lähtien. He ovat olleet tyytyväisiä tuotteeseen.
- Toivoimme jo alusta lähtien pelletinpolttomahdollisuutta, sillä emme halunneet toiselle mökille suurta halkovarastoa ja halusimme lämmityksen onnistuvan vaivattomasti, kertoo Taisto Lehikoinen. – Nyt lämmitys on helppoa: lisään vain pelletit ja ihailen tulta. Puuliiterin virkaakin hoitaa 240 litran jäteastia, jonka pelletit riittävät pitkäksi aikaa lämmitykseen.
- Olemme kokeilleet laitetta jo pitkään ja yhäkin jaksamme ihailla sen käytön helppoutta ja hienon näköistä tulta, kertoo Lehikoinen. - Makkaranpaistostakaan ei pelletin takia ole tarvinnut luopua, sillä lisäämällä muutaman klapin pesään pellettien jälkeen, saa makkaranpaistoon tarvittavan hiilloksen nopeasti.
Pelletin polttaminen varaavassa tulisijassa vaatii sopivan laitteen
Pelletin polttamiseen tulisijassa on tarjolla monenlaisia koreja. Varaavassa tulisijassa korin käyttäminen ei aina onnistu, sillä pelletit kaasuuntuvat monesti hallitsemattomasti. Myös pellettien paloaika on yleensä pidempi. NunnaUunin kehittämässä Aurumissa pellettien kaasuuntuminen on ilmanohjauksen, pellettien syötön ja tulisijan erikoisarinan (Kultaisen Tulen arina) ansiosta hallittua. Tulisija hyödyntääkin pellettien tuottaman lämpöenergian tehokkaasti ja lyhyessä, vajaan kahden tunnin, lämmitysajassa.
- Asiakkaat, jotka ovat hankkineet pellettilaitteen NunnaUuniinsa, ovat olleet ihastuneita sen toimintaan, kertoo NunnaUuni Oy:n toimitusjohtaja Jonas Heinonen ja jatkaa - Tulisijojemme kautta onkin helppo tutustua pellettiin polttoaineena.
Aurum – Kultaisen Tulen pellettilaitetta myyvät auktorisoidut NunnaUuni-kauppiaat.
