Eri puulajien lämpöarvot vaihtelevat

Käytä polttoaineena vain kuivia puita. Ne palavat hyvin ja niistä saa parhaan lämpöhyödyn. Jos puut ovat kosteita, niiden palamislämpötila laskee, tulisijan hyötysuhde pienenee ja hiukkaspäästöt kasvavat. Märistä puista höyrystyvä kosteus voi myös tiivistyä savukanavien pintaan, mikä heikentää vetoa.

Puun energia jos 25 % vettä tai 40 % vettä


Kaavio kertoo, kuinka paljon enemmän puita tulee tilavuudessa mitattuna polttaa verrattuna koivuun, jotta niistä saataisiin sama energiamäärä.

Esimerkiksi leppää tulee polttaa noin 40 prosenttia enemmän kuin koivua.

Polttopuut kuivatetaan varastoimalla tuoreet ja halkaistut puut ilmavaan ja sateelta suojattuun paikkaan. Eri puulajien kuivumisajat vaihtelevat. Kuivan puun tunnistaa, kun halkoja yhteen lyötäessä kuuluu kirkas kalahdus. Tuo polttopuut sisälle vähintään kaksi vuorokautta ennen käyttöä.

Älä polta esimerkiksi kyllästettyä puuta, lastulevyä, mehupurkkeja tai aikakauslehtiä. Niistä vapautuu tulisijalle ja ympäristölle haitallisia aineita.

Katso myös > Puiden sytytys ja palaminen / Huolto