Takan vaihtamisella on suuri vaikutus koko kotiin

Asumme 90-luvun alussa rakennetussa paritalossa, jonka pääsääntöinen lämmitysmuoto on sähkö. Kodistamme löytyi rakennusajalta peräisin oleva NunnaUunin vuolukivitakka, joka talvisin korvasi meillä sähkölämmityksen lähes kokonaan. Takka oli käytännöllinen, mutta sen sijoittelu kodissamme oli vähän hassu: kulmamallinen suuri vuolukivitakka oli sijoitettu keskelle seinää. Ja olihan jo myös trendien osalta aika ajanut sen ohi.

Syksyllä 2019 päätimme pitkän harkinnan jälkeen päivittää takan uuteen moderniin malliin, joka sopisi tilaan ja kotimme sisustustyyliin paremmin. Koska rakastimme vanhan vuolukivitakkamme ominaisuuksia, oli meille itsestään selvää kääntyä NunnaUunin puoleen uuden takan hankinnassa. NunnaUunin asiantuntijan opastuksella valitsimme Blanka Ceramic Negro -mallin.

Blanka Ceramic Negrossa vuolukivi on päällystetty upealla tummanharmaalla, lähes mustalla silkinhimmeällä laatalla. Tumma väri tekee takasta näyttävän sisustuselementin vaaleaa seinää vasten. Tumma pinta on myös helppo pitää puhtaana, sillä pelkkä kevyt pyyhintä silloin tällöin riittää.

Vanhan takan purku pelotti turhaan

Yksi syy sille, miksi takan päivittämistä jouduimme pohtimaan useamman vuoden, oli pelko vanhan takan purkamisesta ja siitä aiheutuvasta sotkusta. Kun uusi NunnaUunin takka oli tilattu, laitoimme vanhan myyntiin nettikirpputorille, jossa saimme sen myytyä parissa viikossa. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä ekologisuuden nimissä en olisi halunnut heittää toimivaa takkaa pois, vaan nyt se sai uuden elämän sille paremmin sopivassa paikassa.

Takan purkuun meni yksi työpäivä. Ennen purkua suojasimme muovilla lähialueen, mutta suureksi ihmetyksekseni takan purkaminen oli yllättävän siistiä siihen nähden, että sitä oli käytetty aktiivisesti 20 vuoden ajan. Vähäistä sotkua suurempi yllätys oli kuitenkin se, että parissa vuosikymmenessä vain yksi takan sisäkivistä oli haljennut – niin kestävää vuolukivi todella voi olla.

En aio valehdella, tietenkin takan purkaminen aiheuttaa sotkua ja kivien siirtäminen on raskasta. Mutta työ on helppo kestää ajatellen, että pian vanhan takan tilalla on moderni, tehokkaampi ja myös ympäristöystävällisempi vaihtoehto.

Uusi takka on ekoteko

Kaikissa NunnaUunin varaavissa tulisijoissa perinteinen rakoarina on korvattu palkitulla Kultaisen Tulen arinalla. Kultainen Tuli edesauttaa puhtaampaa ja tehokkaampaa palamisprosessia. Yksinkertaisesti sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että puu palaa paremmin korkeassa 800–1200 celsiusasteen lämpötilassa. Selvimmin tämä näkyy palamisessa, kun takka on syttynyt kunnolla, ja oranssi lepattavat liekki muuttuu kirkkaaksi kaasutakkamaiseksi liekiksi, joka tanssii polttopuiden ympärillä. Kultaisen Tulen ansiosta savukaasun hiukkaspitoisuus pienenee jopa kahdeksan kertaa pienemmäksi tavalliseen rakoarinatakkaan verrattuna.

NunnaUunin Kultaisen Tulen puhtaan kaasutuspalomenetelmän mustan hiilen päästöt ovat noin 40 prosenttia pienemmät kuin yleisesti käytössä olevalla rakoarinalla.

Uusiutuvalla energialla lämmittäminen voittaa fossiilisen energian aina, mutta silti puulämmittämisen ympäristövaikutuksista etenkin tiuhaan asutuilla alueilla on puhuttu jo vuosia – kaikissa asioissa kun on aina ne kaksi puolta puhuttaessa ympäristövaikutuksista. On hyvä, että voimme nyt tietoisesti omalla valinnalla vaikuttaa siihen, millaista savua piipustamme nousee. Kun Kultaisen Tulen avulla haitalliset PAH-yhdisteet vähenevät, ovat puulämmityksen mahdolliset ympäristövaikutukset huomattavasti pienemmät.

Mammutti-vuolukivestä tehty takka varaa lämpöä tehokkaasti ja luovuttaa sitä tasaisesti, jolloin sen lämmittävä vaikutus myös kestää pidempään. Sanomattakin on selvää, että harvempi lämmitysväli tarkoittaa automaattisesti entistä vähemmän hiukkaspäästöjä.

Tasaista ja pehmeää lämpöä

Olen tapojeni orja, ja istun aina samassa paikassa kirjoittamassa. Tässä istun nytkin, noin 1,5 metrin etäisyydellä takasta. Tulen ollessa pesässä paikka on kuin lämmin syli vuolukivitakan hehkuessa lämpöä juuri sopivasti: Pehmeä lämpö tuntuu miellyttävältä, mutta heti pois lähtiessä tulee vähän viileä. Blanka Ceramic -takassa on kaksilasinen luukku, jonka ansiosta lämpö tuntuu juuri kuvailemallani tavalla polttamisen aikana. Yksilasisen luukun ääressä istuminen ei ole aina yhtä miellyttävää.

Kun pelti suljetaan, alkaa se varaavan tulisijan todellinen taika. Vuolukiveen varastoitunut lämpöenergia vapautuu tasaisesti ja pehmeästi seuraavien päivien aikana lämmittäen kotiamme lempeästi. Tämän mahdollistavat sisäkivet, joita vanhaan takkaan verrattuna tämä uusi kätkee sisäänsä paljon enemmän. Sisäkivet pitävät lämmön hyppysissään vähän pidempään vapauttaen sitä tasaisemmin, joka osaltaan mahdollistaa miellyttävän oleskelun takan läheisyydessä koko ajan.

Takalla on suuri vaikutus kodin sisustukseen

Olemme saaneet nauttia uudesta takastamme nyt yhden lämmityskauden, ja vähän ihmetyttää, miksi emme ryhtyneet projektiin jo paljon aikaisemmin. Olen estetiikasta nauttiva ihminen, ja olen valmis tekemään ”ylimääräisiä” remontteja esteettisyyden nimissä. Takan vaihto oli juurikin yksi sellainen, sillä eihän vanha takka ollut rikki, se ei vain mielestäni sopinut juuri meille ja tähän tilaan.

Mietitkö sinäkin takan vaihtoa?

Oikein valittu tulisija huolehtii sekä kotisi tunnelmasta että lämmöstä ilmastoa ja ympäristöä kuormittamatta. 

TUTUSTU NUNNAUUNIIN SISUSTUSRATKAISUNA

NunnaUuni-asiantuntijamme auttaa mielellään sopivimman takan valinnassa. Voit jättää yhteydenottopyynnön tästä »

Jälleenmyynti ja asennuspalvelu

Haluatko tutustua lähemmin NunnaUuni-mallistoon? Tarvitsetko apua asennuksessa? Tästä löydät sinua lähimmän jälleenmyyjän sekä asennuspalveluja tarjoavan yrityksen.

Löydä lähin jälleenmyyjä

Kysyttävää tuotteista?

Onko sinulla kysyttävää tuotteistamme? Asiantuntijamme vastaavat mielellään kaikkiin kysymyksiin.

Ota yhteyttä

NunnaUuni Rahoitus

Osamaksulla NunnaUuni-takka kotiisi! Saat kuukauden korotonta ja kulutonta maksuaikaa.

Tutustu NunnaUuni Rahoitukseen